Videokuvaus-tuotanto

Häiden parhaat hetket ja tunnelma tallentuvat videokuvaajan avulla ikimuistoisiksi. Kannattaa kuitenkin muistaa etukäteen häävideota miettiessään pohtia tarkkaan, ottaako paikalle ammattilaisen vai kameran omistavan sukulaisen. Häävideoita ammatikseen kuvaava Edvin Kissel muistuttaa, että kun sedän tai kaverin kuvaamaa heiluvaa videota vuosien varrella katsellaan, hämärä videokuva voi pahimmassa tapauksessa korvata hääparin mielissä muiston oikeasta juhlasta. Huono häävideo voi aiheuttaa sen, että vuosien jälkeen ei enää muistakaan, millaista omissa häissä oikeasti oli.

Videotallenne teidän tärkeämmästä päivästä voi ja pitäisikin näyttää hyvältä. Se voi olla rytminkäs musiikkivideo, mikä vuosien päästäkin tuo tanssifiilistä, niin kuin olisi silloin juhlapäivänä. Se voi myös olla oikean elokuvan kaltainen romanttinen elokuva, jossa on tarinaa, juonta ja te, pääosissa.